torstai 7. marraskuuta 2013

Eskarit iPadeillä


 Meillä oli Ohkolan koululla viikon ajan 16 KuumaTVT-hankkeen iPadia kyläilemässä. Viime perjantaina ennättivät eskarilaisetkin kokeilla niitä. Järjestimme yhdessä eskariopen kanssa kummitunnin, jolla minun neljäsluokkalaiseni avustivat omia kummilapsiaan. Vaikka eivätpä pikkuiset olisi varmaan paljoa apua tarvinneet, sen verran taitavia he olivat laitteiden kanssa!


Eskarilaiset harjoittelivat iPadeillä kirjamia MollaABC-ohjelmalla, jonka latasin laitteille. Se on aivan ilmainen! Sovellusta on aiemminkin käytetty koulullamme, mutta PC-koneilla ja hiirellä. Nyt kirjaimet päästiin piirtämään sormella.


Eskarilainen piirtää, nelosluokkalainen seuraa tilannetta.





Yhteistyö neljäsluokkalaisten ja esikoululaisten kesken oli taas hienoa katsottavaa. Isommat käyttäytyvät todella vastuuntuntoisesti ja ujotkin eskarit uskaltavat olla vähän kauempana omasta opettajastaan.


Oppi&Ilo

Eskarilaiset tulivat tänä aamuna luokkaani tietokoneille. Minulla itselläni alkaa opetus torstaisin vasta yhdeksältä, joten luokka on aamuisin käytettävissä. Tänään tulin tavallista aiemmin valmistelemaan aamupäivän videoyhteyksiä. Niistä voit lukea tarkemmin kolmannen ja neljännen luokan blogeista.

Esikoulaiset menivät valmiiksi avatulle Oppi&Ilo -sivuston tehtäväsivulle Nokkelat numerot. Ihana koulunkäyntiavustajamme oli etsinyt tehtävän ja avannut sivun valmiiksi. Jotain muutakin matikkatehtävää lapset tekivät, mutta sitä en ennättänyt seurata.




Eskarit laskivat hienosti ruuduilla näkyviä asioita, moni ääneen. Hienoa työtä!